Uusibanneri.JPG

Hei.

Lukuvika on kahden kirjallisuudenystävän blogi ja podcast. Luvassa paljon puhetta kirjoista - luetuista ja lukemattomista. 

Maaginen Bolla

Pajtim Statovci: Bolla

Otava 2019

69517148_2376837959051926_40376845815775232_n.jpg

Alkuun tunnustus: ennen Bollan lukemista Pajtim Statovci oli lukuvikani. En ollut lukenut hänen tuotantoaan lainkaan. Häpeällistä, sillä kuuluuhan Statovci maamme kirjallisuustaivaan kirkkaimpiin tähtiin, jota on hehkutettu The New York Timesia ja Guardiania myöten. Luulen kuitenkin päässeeni suhteellisen nopeasti sisään kirjailijan mielenmaisemaan, sillä Bolla jatkaa Statovcin aiemmista teoksista tuttua tematiikkaa: se kertoo katkeransuloisen tarinan kahden miehen välisestä rakkaudesta sodan varjostamalla Balkanilla. Romaani käsittelee muun muassa seksuaalisuuden, syrjinnän ja monikulttuurisuuden tematiikkaa. Samalla Bolla on kuitenkin riipaiseva kertomus elämän arvaamattomuudesta ja epäreiluudesta.

Tarina alkaa huhtikuisesta Pristinasta vuonna 1995, jossa kaksi nuorta miestä tapaa sattuman oikusta: kirjailijaksi haikaileva albanialainen Arsim ja lääketiedettä opiskeleva nuori serbi Milos. Seuraavien viikkojen aikana miehet tutustuvat ja rakastuvat. Suhde on kuitenkin hankala, mahdoton: serbin ja albaanin suhde – puhumattakaan kahden miehen välisestä suhteesta – ei yksinkertaisesti saa olla olemassa. Oman painolastinsa suhteelle tuovat myös Arsimin vaimo ja lapset, jotka pidetään pimennossa syttyneestä rakkaudesta.

Surkeiden sattumusten sarja seuraa toistaan, ja miehet joutuvat eroon toisistaan. Tarinaa kerrotaan useassa aikatasossa, ja lukijalle selviää, että fyysisestä erostaan huolimatta miesten rakkaus ei koskaan kuole. Mutta mitä tapahtuu, kun elämän runtelema Arsim lähtee vuosia myöhemmin etsimään kadonnutta rakastettuaan?

Statovcin kieli on hypnoottista, vaikuttavaa. Läpi teoksen kulkee toistuvasti mukana kertomus bollasta, käärmeenkaltaisesta mytologisesta olennosta, jonka tarina vertautuu kipeästi miesten väliseen piiloteltuun ja ulkopuolelta demonisoituun rakkauteen. Vertauksia ja kuvauksia vilisevä teksti välttää kuitenkin ensiluokkaisesti teennäisyyden karikot ja näyttää kuvaamansa maailman tuoreessa valossa. Tekstin rytmitys muistuttaa parhaimmillaan runoutta, se soljuu eteenpäin kirkkaana ja vaivatta.

Statovci taitaa tarinankerronnan ja sujuvan kielen, siitä ei ole epäilystäkään. Teknisesti parhainkin romaani jää silti kohdallani usein kovin pintapuoliseksi lukukokemukseksi, ellei teos onnistu tarjoamaan sitä jotain – sitä vaikeasti ilmaistavaa, vavahduttavaa tunnetta, jonka kirjallisuus ihmiselle parhaimmillaan tarjoaa. Tunnetta siitä, että on koskettamaisillaan jotakin hyvin perustavanlaatuisesti inhimillistä hermonpäätä, kollektiivisesti jaettua kokemusta.

Minulle Bolla oli ennen kaikkea raadollinen tutkielma sitä, kuinka olosuhteet voivat ajaa ihmisen mitä kauhistuttavimpiin tekoihin. Ymmärsin Statovcin henkilöhahmojen ratkaisut, mutta vihasin niitä silti. Kirjan suljettuani jäin mykistyneenä miettimään, mikä määrä sortoa tekee ihmisestä pahan. Onko oikein tuomita olosuhteiden pakosta kovaksi muuttunut ihminen? Ja lopulta se kysymyksistä kliseisin: onko moraali vain veteen piirretty viiva, kulkematon raja oikean ja väärän välillä? Ja kummalla puolella itse taiteilisin sellaisessa tilanteessa, johon romaanin hahmot ovat ajautuneet?

Muistan, että kirjan luettuani suljin sen kannet ja tuijotin hetken tyhjyyteen typertyneenä, liikuttuneenakin. Istuin bussissa ja silmiini tulviva valo tuntui liian kirkkaalta. Statovci onnistui kohdallani tuottamaan sen jonkin, tunteen, jonka vain taidokkain kirjallisuus onnistuu lukijassaan herättämään. Minulle Bolla oli kirjallisuutta parhaimmillaan: ajatuksia ja tunteita ajasta ja paikasta riippumatta välittävä maaginen kokemus – jota myös usein lukemiseksi kutsutaan.

Nyt olen oikeastaan kiitollinen siitä, että Statovcin aiemmat teokset ovat vielä lukematta. Siirrynkin seuraavaksi näiden teosten pariin ja pidän sormet ristissä toivoen, että hän pysyy jatkossakin tuotteliaana kirjailijana!

Oletteko te jo lukeneet Bollan? Mitä piditte?

Jenni

Jakso # 15 Lukuvika goes true crime

Jakso # 15 Lukuvika goes true crime

3 + 1 X Odotetuimmat elokuvat

3 + 1 X Odotetuimmat elokuvat